10. lokakuuta 2016

Pitopalvelu valittu!

Saatiin päätökseen pitopalvelu pohdinta ja valittiin meille sopivin vaihtoehto. Valintaan vaikutti moni asia ja oikeastaan heti vastauksen saatuani minulla oli sellainen tunne että tämä on meidän pitopalvelumme. Kävimme menuvaihtoehtoja läpi ja kaikkea sitä mitä pitopalvelun kautta tarvitsemme. Tältä pitopalvelulta saimme tarjouksen todella nopeasti ja meille tuli sellainen tunne että saamme itse vaikuttaa ja pitopalvelua OIKEASTI kiinnostaa mitä juuri me tahdomme hääpäivänämme. Myöskään sitä ei ihmetelty, että olemme todella ajoissa liikkeellä (tätä napinaa tuli yhdestä pitopalvelusta) ja saimme varata jo päivän vuodelle 2018. Menuvaihtoehtoja oli monia ja ihastuimme sellaiseen "valitse yksi/kaksi näistä salaateista" menuun. Tarjous oli selkeä ja siihen oli laskettu valmiiksi mitä kaikki tulisi kustantamaan per henkilö, mikä helpotti budjetin laskemista huomattavasti. Tarjoukseen sisältyi kaikki mitä toivoimmekin, eli suunnittelu, tarjoilijat, astiat, pöytäliinat, tavaroiden kuljetukset ja ruuat. Suunnittelupalaveriinkin annettiin kaksi vaihtoehtoa, joista toisella voi vähentää kustannuksia, eli vaihtoehtoina on suunnittelupalaveri kasvotusten tai puhelimitse. Meille sopivampi on tuo kasvotusten pidettävä palaveri. Tarjouksesta huomasi, että pitopalvelulla on monen kymmenen vuoden kokemus tästä työstä!

Valintamme on siis Pitopalvelu Hupli :)

Aiomme mennä maistelemaan Huplin kakkuvaihtoehtoja heti kun heillä on seuraavat maisitiaiset tiedossa. Huplin Facebook-sivuilta voi seurata, koska he pitävät kakkumaistiaisia!

Odotan innolla että pääsemme suunnittelemaan tarkemmin Huplin kanssa häitämme. :) 

2 kommenttia:

  1. Onnea pitopalvelun löytymisestä! Meillä on myös häät kesällä 2018 ja jäljellä vielä kolme hääpaikkavaihtoehtoa, joista yksi hoitaa pitopalvelun itse. Kokonaiskustannuksia vertaillaksemme olemme pyytäneet tarjousta näiden kahden muun yhteiseltä yhteistyökumppanilta. Toivottavasti myös he suhtautuvat ymmärtäväisesti näin ajoissa olemiseen. :)

    Anette - Haa-Haa -häät
    http://haahaahaat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulisi että useimmissa suhtauduttaisiin ymmärtäväisesti. Tsemppiä hääpaikan valintaan! :)

      Poista